Siirry sisältöön
FAQ - Wine in the Woods

Miten Wine in the Woodsiin tulee pukeutua?

Wine in the Woods tapahtuu kokonaisuudessaan ulkotiloissa, joten pukeudu aina sään mukaan.

Kävelemme retkeilyreittejä ja metsäpolkuja pitkin, joten pärjäät hyvin esimerkiksi lenkkitossuilla, kumisaappailla tai sandaaleilla. Metsänpohja ja varvikko voi olla kostea ja jalkineesi saattavat likaantua.

Tastingin aikana istumme puurakenteisilla penkeillä. Penkkien päällä on pehmikettä ja lämmikettä, et tarvitse omaa istuinalustaa. Viileällä säällä on hyvä ottaa mukaan lämmin ja tuulenpitävä vaatetus, sillä tastingin aikana pysymme penkeillä. Tasting alue on katettu.

Metsäneläimet ja hyönteiset liikkuvat metsässä vapaasti. Käytäthän tarvittaessa mahdollisuuksien mukaan hajutonta hyönteiskarkotetta.


Syödäänkö tastinginssa jotakin?

Viinien kanssa tarjotaan lusikankärjellisiä villejä makupareja, kuten siirappeja, suoloja ja villiyrttejä. Teemme siis makukokeiluja, syömisen sijasta.
Villien makuparien yhteistyökumppanimme on paikallinen TouchWild.
TouchWild.fi

Suosittelemme ruokailemaan ennen tilaisuutta ja uudelleen sen jälkeen! Ravintola Haltia palvelee Suomen luontokeskus Haltiassa, tastingpaikan välittömässä läheisyydessä. Tarkistathan ravintolan aukioloajat sen sivuilta.
RavintolaHaltia.fi


Minkälaisia viinejä tastingissa maistellaan?

Voit valita punaviini- tai valkoviinitastingin.

Wine in the Woods -tastingiin valitut viinit valitaan seuraavien kriteerien mukaan: laatu, lähituotanto, kestävästi tuotettu, tarina.

Laatu tarkoittaa meille sitä, että viini on teknisesti korkeatasoinen. Haluamme tarjota korkeatasoisia makunautintoja tasalaatuisen bulkin sijaan. Mahdollisten saatavuusongelmien sattuessa kohdalle vaihdamme viinin korvaavaan, yhtä hyvään vaihtoehtoon.

Lähituotannoksi olemme märitelleet löyhästi Euroopan. Vanhamanner on täynnä kiinnostavia, kestävästi tuotettuja ja laadukkaita viinejä, joten suosimme tätä "lähituotantoa". Upeita viinejä tehdään toki myös Amerikoissa ja Australiassa, mutta yritämme tehdä osamme valitsemalla tuotteita, joiden logistinen matka tuotantotilalta tänne suomalaiseen metsään olisi mahdollisimman pieni.

Kestävä tuotanto on monitahoinen asia. Luotamme asiantuntijayhteistyöhön ja maahantuojaamme, joka tuntee viinitilalliset ja tarjoaa meille vaihtoehtoja toimittamiemme kriteerien mukaan. Tarjoamamme viinit ovat aina kestävästi tuotettuja ja pyrimme katsomaan laajasti sertifikaattien taaksekin. Viini voi olla luomua, biodynaamista, vegaanista, kaikkia näitä tai ei mitään näistä.

Tarinat ovat ne taika, joka saa meidät syttymään. Haluamme tuntea viinimme aistikokemuksia syvemmälle. Haluamme kertoa ja ymmärtää, mitkä asiat vaikuttavat maun syntymiseen. Mikä virka on tammitynnyrillä, yöpakkasilla tai maantieteellisellä sijainnilla? Kulkeeko viinitilallisen sukuperintönä jokin tietty tapa kasvattaa viiniä? Mitä yhteistä on viiniköynnöksellä ja lapin vaivaiskoivulla?

Wine in the Woods on viinitasting, jossa tarinoidaan.
Viinipaketit vaihtuvat joka vuosi.

Viinimahantuojamme ja asiantuntijayhteistyötä teemme Viinitien kanssa.
Viinitie.fi

Pääseekö paikalle julkisilla?

Voit helposti käyttää bussia 245(A) Espoon keskuksesta. Bussi kulkee säännöllisesti. Jää bussista Suomen luontokeskus Haltian kohdalla. Kun maistelutilaisuus on päättynyt, voit käyttää samaa bussia palataksesi Espoon keskukseen jatkoyhteyksien äärelle. Tämä vaihtoehto ei ainoastaan auta vähentämään ympäristövaikutuksia, vaan myös mahdollistaa sen, että voit nauttia viineistämme huoletta ilman huolta auton kuljettamisesta.


Voinko varata alkoholittoman tastingin?

Tällä hetkellä emme tarjoa alkohollittomia tastingeja, vaan keskitymme perinteiseen maistelutarjontaan.

Tastingissa tarjottavia viinejä ei ole pakko juoda/niellä. Täällä sylkeminen on sallittu!


Saako tilaisuuteen ottaa koiria?

Tastingtilaisuus on tarkoitettu vain 18-vuotta täyttäneille ihmisosallistujille.

Työtehtävissä olevat opaskoirat ovat sallittuja. Pyydämme ilmoittamaan näistä ennakkoon!


Kenelle Wine in the Woods sopii?

Elämys sopii nautiskeleville luonnonystäville, joita kiinnostavat viinit.
Tilaisuudessa tarjoillaan alkoholipitoisia juomia, joten osallistujan tulee olla täysi-ikäinen.

Elämys on omaleimainen tastingtilaisuus, joten voit olla viinien suhteen täysi ummikko, harrastuneempi henkilö, tai ammattilainen. Jokainen osallistuja kokee tilaisuuden oman elämänkokemuksensa pohjalta, ja paikalle saavutaan eri syistä. Yksi tulee nauttimaan luonnon antimista, toinen kokeilemaan viinien vaihtelevuutta, kolmas kuulemaan tarinoita, neljäs oppimaan uutta ja viides virkistäytymään ihan muuten vain!

Wine in the Woods on ollut suosittu lahja esimerkiksi vuosipäivinä, hää- ja kihlapareille, syntymäpäivinä, valmistujaisina ja eläköitymisen juhlistamiseksi.

Mitä jos sataa?

Me palvelemme joka säällä, ja myös osallistujamme kunnioittavat pohjoisen luonnon vaihtelevia ilmanaloja.
Sadesäällä osallistujat saavat tarvittaessa käyttöönsä sadeviitat. TIlaisuus järjestetään kokonaisuudessaan ulkona, joten säänmukainen pukeutuminen lisää mukavuutta. Tastingpaikka on sadesäällä katettu.

Kolealla ilmalla tastingpaikalla on aina vilttejä tai taljoja lämmikkeeksi.

Teemme pitkäjänteistä työtä ulkoiluelämän puolesta. Huomioimme asiakkaidemme mukavuuden vallitsevien sääolojen puitteissa. Wine in the Woods on myös elämyksenä aivan omaa luokkaansa esimerkiksi ukkosen jyrähdellessä taustalla! Viinien makukin muuttuu säätilojen vaikutuksesta, ja näin jokainen tilaisuus on aina uniikki.

Asiakkaan kokema kehno sää ei oikeuta rahojen palautukseen tai tilaisuuden siirtämiseen lyhyellä aikajänteellä. Mikäli elämyksen ajankohdalle on luvattu vaarallista säätä, tilaisuus perutaan, ja osallistujille järjestetään uusi mahdollisuus osallistua Wine in the Woodsiin. Noudatamme Ilmatieteenlaitoksen ohjeistuksia vaarallisesta säästä ja informoimme osallistujia viimeistään edeltävänä vuorokautena, kun ennusteet ovat varmistunet.


Voinko tilata Wine in the Woodsin haluamaani lokaatioon?

Wine in the Woods on yksityisitilaisuutena mahdollista tilata myös haluamaasi lokaatioon!

Yksityistilaisuuden järjestäminen edellyttää määräaikaisen anniskeluluvan hakemista ja halutussa lokaatiossa ei voi ennestään olla toisen yrityksen hallinnoimaa anniskelulupaa.

Tilaisuus voidaan kuitenkin järjestää esimerkiksi yksityisillä kiinteistöillä (koti, kesämökki) tai muussa kohteessa. Tilaisuuden järjestämiseen tulee olla maanomistajan lupa. Voimme siis hyvin tulla omistamallesi metsämaalle!

Tiedustelethan elämyksen järjestämistä haluamassasi lokaatiossa riittävästi, vähintään 2 kk, ennakkoon, jotta ehdimme hakea määräaikaisen anniskeluluvan ja tehdä muut vaadittavat järjestelyt.

Ylimääräisiä tuotanto- ja järjestelykuluja syntyy elämyksen itsensä lisäksi n. 1500 € verran sisältäen määräaikaisen anniskeluluvan, sen hakemisen, reitti- ja turvallisuussuunnitelman haluttuun lokaatioon sekä matkakulut. Tarkka hinta määräytyy kohteen mukaan.

Ole yhteydessä bookings@finlandnaturally.com niin kerromme lisää!

Missä Wine in the Woodsin voi kokea?

Elämys on tällä hetkellä koettavissa originaalina elämyksenä Espoossa, Suomen luontokeskus Haltian läheisyydessä.

Onko sinulla palo päästä toteuttamaan Wine in the Woodsia osana oman yrityksesi palvelukokonaisuutta? Meillä on hiljaisessa etsinnässä sopivat lokaatiot ympäri Suomen, jossa Wine in the Woods sopii muuhun toimintakonseptiinne, ja jossa se pääsee elämään omanlaisenaan versiona aivan uudessa luontoympäristössä. Ole yhteydessä bookings@finlandnaturally.com ja jutellaan lisää!

Onko Wine in the Woods esteetön?

Elämys voidaan järjestää avusteisesti esteettömästi kotipaikassaan Haltian lähimetsissä.

Ellare Oy on tuottanut Wine in the Woodsista esteettömyyskartoituksen pyörätuoliosallistujan näkökulmasta syksyllä 2022.

Kartoituksessa huomioitiin, että luontopolku ei ole täysin esteetön, vaan siinä voi paikoin olla pehmeämpää pohjaa ja pieniä juurakoita. Juurakot eivät muodostaneet estettä, mutta ne on hyvä tiedostaa.

"Nuotiopaikka oli erittäin hyvä pyörätuolilla liikkuvan näkökulmasta. Laskimme, että pyörätuoleja tai rollaattoreita mahtuisi nuotion ympärille ehkä 8 kpl väljästi ja ahtaen muutama päälle. Tila oli sen verran iso, että pyörätuolissa olevat kokivat olevansa osallisia siinä missä muutkin. Tila teki sen. Viinilasin pystyi laskemaan käsistään penkille, mikä on hyvä asia.

Yksimielisesti totesimme, että
yksi parhaista opastuksista ja ohjelmista koskaan. Ammattitaitoisesti toteutettu, oppaat asiantuntevia, sopivan rentoja ja osallistivat osallistujia todella hyvin. Ohjelman toteutuksessa paistoi ammattitaito ja suunnitelmallisuus läpi, draaman kaarta rakennettiin taitavasti."

Tastingpaikan kuivakäymälä ei sovi liikuntaesteisille. Lähin liikuntaesteisten wc sijaitsee Haltian sisätiloissa.

Lue Palmuaseman blogikirjoitus esteettömästä Wine in the Woodsista:
Wine in the Woods - viininmaistelua metsässä esteettömästi, Palmuasema, 21.9.2023

Minulla on vielä kysyttävää!

Laita meille viestiä bookings@finlandnaturally.com, niin vastaamme sinulle suoraan ja lisäämme tarvittaessa kysymyksesi tänne muidenkin nähtäville!

Lue Wine in the Woodsista:

Wine in the Woods - viininmaistelua metsässä esteettömästi, Palmuasema, 21.9.2023
"Makuaisti korostuu pimeässä", sanoo eräsommelier ja vie ruokamatkailijat syksyiseen metsään, Helsingin Uutiset, 13.11.2022
Glamping-trendin uusin ilmiö – eräsommelier parittaa viinin ja metsän, Kauppalehti, 4.6.2021
24 tuntia Nuuksiossa - syyslomalla kansallispuistossa, Aamukahvilla-blogi, 7.10.2020
Viinielämys metsässä - Wine in the Woods kutsuu Nuuksioon, Flavorado, 24.6.2020
Uusi alkoholilaki poiki erikoisen bisneksen: Yrittäjä järjestää viininmaistelua keskellä metsää Nuuksiossa, Helsingin Sanomat, 14.2.2020
Viiniä ja villiyrttejä metsän siimeksessä – Antti Huttusen ideoimat Wine in the Woods -viinitastingit ovat löytämässä paikkansa asiakkaiden keskuudessa, Vihdin Uutiset, 8.10.2019.
Kuinka metsällä on taloudellista arvoa myös metsänä?, Metsäakateemikon blogi, 18.3.2019
Tällainen elämys on Wine in the Woods, Retkipaikka, 2018

Viini, metsä, gourmet-palat ja rento olo – Wine in the Woods eli metsäviiniretki on uusi matkailukonsepti, se rantautui Punkaharjulle toisena paikkana maailmassa, Itä-Savo, 5.7.2020